Lemmitkös sinä Jackiä vai Jackia?

WP_20150418_045 (3)

Vierasperäiseen sanaan lisätään suomalaiset taivutuspäätteet huomioiden sanan ääntämys. Mikäli sana päättyy kirjoitettuna ja äännettynä vokaaliin, liitetään taivutuspääte sellaisenaan, riippumatta siitä, ääntyykö loppuvokaali samanlaisena tai erilaisena kuin on sen kirjoitusasu: Gösta : Göstan, Sidney : Sidneyssä. Myös silloin, kun sanan kirjoitusasu päättyy vokaaliin, mutta ääntämisasu konsonanttiin, lisätään taivutuspääte suoraan: Baltimore : Baltimoren. Loppuvokaalin pituutta tulee harkita tilannekohtaisesti sanan ääntämyksen mukaan: Sidneyyn (sidniin), Abbeyyn (äbiin).

Kun sekä kirjoitus- että ääntöasu päättyvät konsonanttiin, liitetään pääte i-vokaalin välityksellä: Bach : Bachia. Näin on, vaikka lopussa ääntyvä konsonantti olisi toinen kuin kirjoitettu: Cannes : Cannesin. i-vokaalin välityksellä liitetään pääte myös niihin ranskan kielen sanoihin, jotka päättyvät nasaalivokaaliin ja niihin englannin kielen sanoihin, joissa on lopussa perusmuodossa ääntymätön r: Lyon : Lyonin, Baker : Bakerin. Konsonantit n ja r kuuluvat suomen kielen mukaisessa ääntämyksessä. Samoin englannin borough, burgh tai brugh päättyviin nimiin pääte lisätään vokaalin i välityksellä.

Pääte liitetään heittomerkin välityksellä, kun sanan kirjoitusasu päättyy konsonanttiin, mutta sana ääntyy vokaaliloppuisena: Shaw : Shaw’n, Faucault : Faucault’n. Myös muodostettaessa kieleen sanoja vieraskielisten vastaavanlaisten nimien pohjalta, käytetään heittomerkkiä: bordeaux’lainen.

Vierasperäisten erisnimien taivutuspäätteen vokaalin valitseminen

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa säännöt ovat yksiselitteiset. Vieraskieliset nimet taivutetaan suomen kielen mallisanojen mukaan ja pyritään ääntämään kuten lähtökielessä, jolloin pääte valitaan niin, että sana on taivutettunakin helposti äännettävissä. Taivutuksessa ääntäminen otetaan huomioon myös valittaessa päätteeseen etu- tai takavokaalia, esimerkiksi a tai ä. Useissa tapauksissa tämä on aivan helppoa.

Ongelmia syntyy silloin, kun nimessä on vieraita kirjainmerkkejä, joiden ääntämystä ei tunneta, tai kun ääntämys poikkeaa kirjoitusasusta muuttaen taka- tai etuvokaaliselta näyttävän nimen päinvastaiseksi. Jonkin verran horjuvuutta saattaa aiheutua myös siitä, ettei nimessä ole vokaalisointua.

Oikeinkirjoitusoppaan mukaan nimi, joka ääntyy etuvokaalisena, mutta kirjoitetaan takavokaalein, taivutetaan tavallisesti takavokaalisin päättein, mutta myös etuvokaalinen pääte on mahdollinen. Ymmärrän hyvin, että halutaan säilyttää mahdollisuus käyttää takavokaalillisia taivutuspäätteitä silloin, kun nimen kirjoitusasu on takavokaalillinen, etenkin, kun nimessä on a-kirjain. Muunlainen esitys näyttää suomalaisen silmään äkkiseltään merkilliseltä. Mutta sääntö on melko raskas poikkeus kielitoimiston muusta linjasta, jossa sanan ääntäminen tulee ottaa huomioon taivutuspäätteitä lisättäessä.

Kun noudatetaan linjaa, jossa takavokaalillista päätettä käytetään, ohjataan myös lukemista ja puhumista suomen kielen vastaiseen suuntaan: usein kuulee sanottavan jotain sen suuntaista kuin (älisea), vaikka ohjeen mukaan tulisi kuitenkin sanoa (älisiä), mikäli kyse on englantilaisen kielialueen Alicestä. Vokaaliharmonia rikkoutuminen nimen taivutuksessa voi haitata kovastikin lukunautintoa muuten huolellisesti käännetyssä tekstissä.

Olisiko liian vaikeaa pyrkiä siihen, että päätteitä alettaisiin käyttää ääntämyksen mukaisesti niin, että vokaalisointu säilyy? Kielten osaaminen on lisääntynyt siinä määrin ja nykyisten tietoteknisten apuvälineiden[1] käyttö mahdollistaa itselle vieraankin kielen ääntämykseen perehtymisen varsin helposti, joten tietämättömyyteen tai asian vaikeuteen ei oikein enää voi vedota. Mielestäni voisimme hyvin pyrkiä siihen, että edes ammattikirjoittajat käyttäisivät taka- ja etuvokaalisia taivutuspäätteitä kielikohtaisesti. Etenkin ulkomaantoimittajilla ja kääntäjillä olettaisi olevan jo valmiina tarvittavan kielitaidon ja osaamisen.

Erityisesti käännettäessä kaunokirjallisuutta olisi minusta tärkeää, että nimien autenttisuudentunteen lisäämiseksi lukijaa ohjattaisiin vokaaliharmonian mukaisilla taivutuspäätteillä oikeaan lukutapaan. Ranskalainen maailma avautuu käännöksestä aivan eri tavalla, jos henkilöiden ja paikkojen nimet muuttuvat ranskalaisittain edessä ja hymyillen ääntyviksi eivätkä jää suomalaisittain takakitalakeen. Hyvän esimerkin tarjoavat mainiot Maigret-käännökset, vaikka niissäkin voi törmätä ”virheisiin”, kuten Nancyssä (naansissä) asuvaan vaimon serkkuun[2].

Mutta myös lehtikirjoituksissa ko. kielen mukaiseen lukutapaan ohjaaminen olisi vähintäänkin yleissivistystä lisäävää, mistä esimerkkinä Cannes (kän), jonka inessiivi oikein äännettynä kuulostaisi kutakuinkin suomen sanan känni inessiiviltä ja kirjoitettaisiin Cannesissä. Tätä kirjoitusasua en ole milloinkaan esimerkiksi Cannin elokuvafestivaaleja käsittelevissä lehtijutuissa nähnyt. Se saattaa osittain johtua siitä, että suomalaiset luulevat, myös Oikeinkirjoitusoppaan tekijät, että Cannes ääntyy (kan), vaikka oikea ääntämys on etuvokaalinen, joskaan ei ehkä aivan yhtä etuvokaalinen kuin vaikkapa suomen sanassa ääni. Juuri Cannesin kohdalla saattaa tosin vaikuttaa myös se, ettei haluta sanoa tähtösten tepastelevan kännissä pitkin punaista mattoa.

Oman vaikeutensa vieraskielisten nimien taivuttamiseen juuri vokaalisoinnun osalta tuo se, että eri maista olevat ihmiset ääntävät kirjoitusasultaan samannäköiset nimensä eri tavoin: saksalainen Rubinstein (ruubinstain) pitäisi taivuttaa Rubinsteinia, mutta ranskalainen (rybinstein) Rubinsteiniä. Amerikkalaiset Jack ja Alice (tsäk, älis) taipuvat Jackillä ja Alicellä, kun taas ranskalaiset Jackilla ja Alicella (shak, alis).

Ongelma tuntuu vielä vaikeammalta, kun nimen kirjoitusasu vaatisi suomalaisittain etuvokaalin, mutta nimi ääntyykin takavokaalillisena: Vincent, joka ranskankielessä ääntyy kutakuinkin (väänsaa) ja jonka tulisi siis taipua Vincentia puhuttaessa ranskalaispojasta, mutta Vincentiä puhuttaessa englantilaispojasta. En tiedä, otetaanko tällaista eroa todellisuudessa lainkaan huomioon muualla kuin käännöskirjallisuudessa, ellei kysymyksessä ole esimerkiksi ko. henkilöä käsittelevä artikkeli tai kirja.

Uutisia kirjoitettaessa tuskin ehditään kiinnittää kovin syvällisesti huomiota yksittäisiin nimiin. Luultavasti toimittajien pyrkimyksenä on myös välttää suomalaisen lukijan silmään oudolta näyttävää kirjoitusasua. Näin ainakin toivon, sillä en soisi olevan silkkaa laiskuutta, kun vierasperäisen nimen taivutuspääte usein valitaan puhtaasti sen kirjoitusasun mukaan.

[1]Esimerkki sivustosta, jolla voi kuunnella monien eri kielien ääntämystä: http://www.acapela-group.fr

[2]Simenon, 1993, s. 8. Maigret’llä on hyvin monia kääntäjiä, mutta linja on mielestäni pysynyt hyvin läpi sarjan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s